tiistai 10. tammikuuta 2017

Kunnonsalilla kuntoon

tiistai 10. tammikuuta 2017
Ketähän tässä huijaan?
Käyn valmentajani Miitrin opastamana saleilemassa Kunnonsalilla. Käymme läpi lihaskuntoa voimaannuttavat liikkeet, jotka voin helposti suorittaa viikottain omalla kotisalilla. – Puhunko nyt itselleni vai voisinko puhua haaveistani suoraan Joulupukille?



Kotona meillä on pieni sali alakerrassa. Kotisaliltamme löytyvät kahvakuulat, puolapuut ja pari yleisperuslaitetta, joiden nimiä en edes tiedä. En ole kolmeen vuoteen kotisalillamme käynyt hikoilemassa kuin kolme kertaa. Heitä arvaus meninkö nyt Kunnonsalin jälkeen?
No en.



Saleilu ei ole sytyttänyt minua koskaan, sillä olen mielessäni asettanut sen tylsäksi suorittamiseksi. Mutta omalta osaltani tästäkään lajista en nyt tylsää saanut: kiitos juoksevan mieleni. Olen huono keskittymään vain yhteen asiaan, joten huomaan että perus askel eteen- liike tuottaa haastetta. Heti kun mieleni aloittaa ravata niin alan heilua kuin heinämies. Sama juttu kun teen prässillä jalkoja. En voi vain pumpata ylös alas niinkuin ensin luulin. Jos pumppailen ilman ajatusta kehoni liikkeeseen niin satutan itseni virheliikkeiden myötä.



Ennen lastemme syntymää kävin säännöllisesti jumpassa kolme kertaa viikossa ohituskaistaa käyttäen kuntosalin laitteet. Saan parhaiten itsestäni irti hien kun joku huutaa minulle. Ei sillä että muuten nauttisin että joku huutaa minulle, mutta en vain saa rautaa liikkeelle muuten. Tässä yksi syistä miksi minulla on nyt oma valmentaja.



Nyt ajankäyttö mahdollisuudet ovat toisin kuin ennen lapsia, joten liikkumismuodot täytyy toteuttaa perheen yhteisen aikataulun mukaan. Nyt juoksun tueksi aikaan sitoutumaton saleilu on toimiva valinta eli Kunnonsalin kokemukset saavat jatkoa!



Lihaskuntoa on nostettava, jotta pääsen tavoitteeseeni: puolimaraton aikaan kaksi tuntia. Valmentajani Miitrin mukaan riittävä lihaskunto on juoksutekniikan ohella yksi tärkeimmistä harjoittelun jatkuvuuden- ja juoksun taloudellisuuden tekijöistä. Hyvällä lihaskunnolla myös ennaltaehkäistään monia rasitusvammoja ja luodaan pohjaa kestävälle harjoittelulle.



Jo nyt hieman epäröin onnistuinko laittamaan itse itselleni tavoiteajan liian tiukaksi.  Mutta, edelleenkin uskon Miitrin lausumaan "jos tavoite ei peloita edes jollain tasolla, se ei ole tarpeeksi korkealla." Eli matkaan kohti Kuopio Maraton 2017!


Tahdon. Teen. Toteutan.
Kirsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Content © Kuopio Maraton. All rights reserved.
Powered by Blogger.